Suomi – Ranska

Tuukalla alkoi koulusta loma, joten kaksi seuraavaa viikkoa vietellään enimmäkseen kolmisin, siis minä ja lapset. Siippa painaa duunia kuten yleensä ja illat ovat aina lyhyitä… Lomailu on mukavaa, ainoa ongelma on tekemisen puute! Tuukalle varsinkin pitäisi olla aktiviteetteja ihan kokoajan, ja herra meinaa tylsistyä. Onneksi tälle viikolle on jo sovittu kahdet leikkitreffit, huomenna menemme leikkimään suomalaisen Roope-pojan kanssa ja torstaina Marjorien, Léon ja Shanan kanssa. Huomenna aamulla menen aikaisin salille ja keskiviikkona illalla, loput salistelut tälle viikolle jäävätkin sitten lauantai-ja sunnuntai-aamuihin… Pitää yrittää kehitellä jotain mukavaa tekemistä lapsille, ja ilmojen salliessa olemme toki ulkosalla. Nyt sää on erittäin harmaa ja sumuinenkin. Kohta pakkaan posseni ulkovaatteisiin ja suuntaamme kauppaan.

Mieliala ei ole juuri muuttunut mihinkään edellisestä kirjoituksesta, vaikka kuinka yritän pitää positiivista asennetta yllä. Olen aika äreä ja kiukkuinen, ja tiuskin kaikille ilman mitään järkevää syytä. :S Taikan uhma meinaa ottaa hermoon ja Tuukan kanssa on jatkuvasti taisteluita, kun herra testaa rajojansa. Olen yrittänyt olla kylmän rauhallinen näiden taistelutilanteiden tuoksinassa, mutta välillä ottaa kyllä kunnolla pannuun. Kai se on normaalia, kai kaikilla äideillä on jonkinsortin raja jossain.

Kiitos Susulle kommentista! Olen kyllä lukenut kommenttejasi aiemminkin, mutta jostain syystä en saa niihin ikinä vastattua mitään. Kun olen kirjoittanut jotain sivuillemme, enää harvemmin luen sitä tekstiä uudelleen. Jotenkin haluan jättää ne kirjoitetut tunteet sinne sivuhistoriaan, enkä palata niihin. En tiedä miksi.

Ongelmana ei ole vain asuminen Ranskassa, sillä tämähän on hyvä maa asua. Täällä on paljon hyvää, mm. terveydenhuolto on (ainakin meidän osalta) ollut aina vertaansa vailla. Voisin mennä töihin (olen hakenutkin ja aika moneen paikkaan, tuloksetta) tai opiskelemaan. Haaveilen kondiittorin alasta, tai jostain liikuntaan liittyvästä (joskin epäilen, että rahkeeni eivät riitä jälkimmäiseen), täällä opiskelu vain on niin kallista ja minulle vaikeaakin. Minun pitää ensin osata ranskan kielioppi, jotta voin edes osallistua opetukseen ja tehdä tarvittavat tehtävät. Kielitaitoni on parantunut hurjasti, mutta teen todella paljon virheitä puhuessa ja kirjoittaessa. En tiedä kuinka kauan minun pitäisi kieltä opiskella, että voisin aloittaa oikeat opiskelut. Siinä voi hyvinkin hurahtaa vuosi tai pari. Ei minulla ole aikaa odottaa niin kauaa. Suomessa opiskelu olisi ilmaista ja helppoa kielen kannalta. Suurin ongelma tässä meidän tilanteessa on minä. Rakastan kotimaatani vikoine kaikkineen. Sinne minä haluaisin mennä (ajattelen erittäin itsekkäästi, tiedän) enkä tiedä olenko valmis uhraamaan koko elämäni, asumaan paikassa jossa en viihdy ja elämään kaukana perheestäni. Minun mielestä olisi vain luonnollista ja reilua kokeilla muitakin vaihtoehtoja, vaikka niissä riskinsä onkin. Olen onneton, ja sen tietävät sekä perheeni että mieheni. Olen kokonaan kadottanut elämäniloni, en pysty elämään hetkessä ollenkaan vaan elän kokoajan tulevaisuuden odottamisessa. Olen hukannut satoja päiviä, satoja HYVIÄ päiviä, koska en voi niistä nauttia kuten kuuluisi. Minä vain odotan, että jotain tapahtuisi, että kaikki asiat jotenkin selkenisivät. Siippa alkaa olla taatusti jo kurkkuaan myöten täynnä tätä minun koti-ikävääni ja itkukohtauksiani. Mutta miten, miten minä tästä suosta nousen? En todellakaan tiedä. Jos muutamme Suomeen ilman työpaikkaa siipalle olemme rahattomia. Jos jäämme tänne tämä tilanne tulee jatkumaan hamaan loppuun asti. En voi luvata siipalleni mitään parempaa. Olen heittänyt mäkeen kaikki muut haaveet, paitsi Suomeen muutosta haaveilen joka ainoa päivä.

Nojaa, halusin vain jotenkin selvittää, että olen kaikkeni tehnyt, että täällä viihtyisin. Ilman marttyyriasennetta ja sen kanssa. Mutta olen todellakin tehnyt töitä, ja valitettavasti tuloksetta.

Mieleni valtaa suuri suru, kun ajattelen tämän olevan tässä. Tämän minun elämäni. Jotenkin kuvittelin, että se olisi ollut erilaista.