Aika on mennyt ihan hirvittävää vauhtia eteenpäin, niinkuin hyvässä seurassa aina… Äitini ja siskoni siis tulivat tänne meille 21.12 illalla, olin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja nyt rakkaat naiseni ovat jo takaisin koto-Suomessa. Meillä oli uskomattoman ihana viikko, paljon tekemistä ja nähtävää ja aika kului todellakin siivillä! He tulivat siis tänne viikko sitten perjantaina ja koko perjantain olin kuin tulisilla hiilillä.
Siivoilin, leivoin, ulkoilutin lapsukaisia. Jännitti ihan hirmuisesti! Kun sitten rakkaat tulivat meinasi itku päästä pelkästä ilosta!
Kone oli perillä myöhään illalla, mutta silti jaksoimme valvoa ja vaihtaa kuulumisia. Oli niiiiiin ihanaa nähdä äiti ja rakas pikkusisko pitkästä aikaa!
Lauantaina 22.12 olikin shoppailupäivä. Tuukka taisi vähän loukkaantua, kun meidän piti mennä kaupungille Joulupukin asioille ilman häntä. Kiertelimme meidän kaupunkiamme ja ostimme viimeiset joululahjat. Sain myös äipältä ihanan synttärilahjan; ihanat Roxyn farkut.
Kiitos vielä kerran niistä, ne ovat todella ihanat ja tulevat kyllä kovaan käyttöön.
Kävimme myäös erittäin maittavalla lounaalla Café Jules-nimisessä kahvila-ravintolassa. Oli oikein hyvää ja seura mitä mainiointa!
Meillä menikin koko päivä kaupungilla ja illalla tilasimme vain pizzaa ruoaksi, koska kokkailuaika oli aika kortilla shoppailukierroksen takia. Katselimme telkkaria ja nautimme toistemme seurasta. Paketoin myös viimeiset joululahjat ja pistimme ne piiloon kaapin päälle. Oli oikein mukava päivä.
23.12 olikin varsinainen hässäkkäpäivä! Kävimme markkinoilla aamulla ja sitten menimme kauppaan tekemään viimeiset ruokaostokset. Kävimme vielä Jennin kanssa heittämässä hurun ympäri kaupunkia, ja taisi siltä reissulta tarttua jotain Nennin mukaankin.
Menimme kotiin lounaalle ja sitten alkoikin kova hässäkkä ruoan valmistuksen kanssa. Tein peruna-ja porkkanalaatikot, lohihyydykkeen ja Jennin kanssa väänsimme kaksi kakkupohjaa. Vietin melkein koko illan keittiössä Jennin kanssa leipoen ja siivoillen. Äippä toi Suomesta vielä lanttusosetta, joten saimme vielä lanttulaatikonkin tehtyä.
Samalla tein illallisen valmiiksi, jonka pääsimme nauttimaan vähän myöhässä, mutta kuitenkin.
Illalla olimme kyllä koko poppoo aika väsyneitä, mutta onnellisia.
Jouluaatto meni oikein mukavasti. Aamu alkoi yleisellä aamuhässäkällä, Tuukka ja Taika olivat molemmat aivan innoissaan ja päikkäreille meno oli hiukkasen hankalaa.
Teimme Jennin kanssa kuorrutteet suklaakakkuihin ja minä paistoin perunalaatikon valmiiksi. Jouluiset tuoksut täyttivät koko pienen kotimme, kun hääräilimme keittiössä.
Tuukka ja kultsi lähtivät sitten anoppilaan auttamaan Chantalia ruoanlaitossa ja siivouksessa ja me naiset jäimme tänne kotiin odottelemaan. Siinä se aika meni mukavasti joululauluja (ja muitakin lauluja) kuunnellen ja pakkeloiden.
Taika oli ihmeissään kuusen alle ilmestyneistä paketeista ja niitä hän ei olisi millään malttanut jättää rauhaan.
Didier tuli hakemaan meidät seitsemältä ja kävimme samalla reissulla ajamassa Osnyn (Chantalin ja Didierin kotikaupungin) ympäri ja ihastelimme joulukoristeita. Anoppilassa oli täysi hässäkkä päällä ja kaikki oli melkein valmista. Meitä oli siellä meidän pesue eli minä, Stéphane, Tuukka, Taika, Jenni ja äiti, Didier ja Chantal, Emilie, Annie ja Bernard, Cathy, Benoît ja Nicholas. Lapset leikkivät keskenään ja olivat todella innoissaan.
Joimme tervetuliais-shampanjat ja nautimme aperitiiveja. Puheensorina oli korviahuumaava!
Jossain vaiheessa lapset lähtivät katsomaan tietokoneelta lentokoneita (hehheh) ja Joulupukki oli sillä välin jättänyt lahjat kuusen alle! Voi kääks, kun lapset nyt ihan tyystin missasivat koko Joulupukin vierailun!
Mutta voi sitä iloa ja riemua, kun lapset aukasivat lahjansa.
Taika sai paljon soivoa vempaimia, mm. puhelimen, pienen omenalelun, palikkalaatikon ja keinuhevosen. Tuukka sai upouuden pyörän, merirosvolaivan, Cars-piirretystä Mac-auton, Spiderman-autoja, paloaseman palomiehineen ja vaikka ja mitä. Jätimme meidän ostamat lahjat kotiin odottamaan joulupäivää ja hyvä niin, koska niitä oli PALJON!
Lapset leikkivät leluillansa ja me aloittelimme syömistä. Tuukkakin jaksoi istua pöydässä yllättävän kauan, mutta sitten kutsuivat uudet lelut leikkimään. Jossain vaiheessa Taika ja Nicholas vetäytyivät yöpuulle, kello taisi olla siinä vaiheessa jo kymmenen. Hyvin jaksoi pikkuneitikin valvoa!
Tuukka jaksoi leikkiä ja kun voimat alkoivat loppua, sai pikkuherra katsoa piirrettyjä. Me söimme, söimme ja joimme, ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi! Iso kiitos Chantalille emännöimisestä!
Sitten yhden aikaan yöllä alettiin jakamaan lahjoja. Olin ilmeisesti ollut oikein kiltti tyttö, koska lahjoja oli todella paljon! Sain mm. pyjaman, paitoja, Pentikin kynttilälyhdyn, Miraclen hajuvesipakkauksen, Insolence-hajuveden, Celine Dion-hajuvesipakkauksen, kalenterin, kaksi cd:tä, suklaata, valokuvakehyksen, valokuva-albumin ja joululahjarahaa (joilla on jo ostettu takki, kaksi paitaa ja housut minulle ja lapsille uudet kengät) ja paljon muuta, paketteja oli nimittäin paljon! Saimme yhteiseksi Stéphanen kanssa anopilta ja appiukolta uuden kaapiston keittiöön, ja sen saimme jo ennen joulua.
Kiitos aivan hirmuisesti kaikille lahjoista, oli todella mieluisia ja ihania lahjoja!! Kiitos!! Lahjojen jälkeen söimme vielä suklaakakun ja sitten Didier vei meidät naiset kotiin. Tuukka ja siippa jäivät sinne yöksi, siippa auttoi siivoamisessa ja järjestelemisessä. Oli aivan ihana jouluaatto, kiitos kaikille! Eritoten iso kiitos Jennille ja äidille, oli aivan ihanaa kun olitte mukanamme juhlimassa!
25.12 oli taas yksi hässäkkäpäivä.
Tuukka ja siippa tulivat kotiin joskus kymmenen-yhdentoista aikaan ja kun Tuukka näki lahjavuoren kuusen alla, ilme oli todellakin näkemisen arvoinen.
Tuukka sai mm. potkulaudan, vaatteita, lasten tietokoneen, Spiderman-lakanat ja -pyyhkeen, Spiderman-lompakon, Spiderman-ukkelin moottoripyörän kanssa, Ihaa-pehmon, Shrek-hahmon, kirjan, villasukat, suklaata, legoja ja paljon paljon muuta ja kaikki olivat todella mieluisia!
Taika sai mm. ison palikkatalon, palapelin, taas yhden puhelimen, kirjan, vaatteita, astioita, Nasu-pehmon ja paljon paljon muuta. Nyt lastenhuoneesta kuuluu kokoajan sekalaisia säveliä, koska kaikki soivat lelut soivat yhtäaikaa.
Lahjoja olu todellakin hirveä määrä, kuvia laitan niistä myöhemmin.
Kävimme Joulupäivän kävelyllä kaupungilla ja linnanpuistossa ja sitten menimme kotiin valmistamaan illallista. Siippa teki kalkkunan ja me valmistimme Jennin kanssa loput. Katoimme pöydän hienoksi ja joimme hyvää viiniä ruoan kanssa, shampanjaa unohtamatta.
Ruoka oli todella hyvää (jos näin itseäni vähän kehuskelen) ja jälkkäriksi maistelimme suklaakakkua. Njams!
Ensimmäistä kertaa tein kaikki laatikot itse ja olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen.
Nautimme vielä yhdessäolostä keskenään ja sitten nukkumatti kutsui meitä kaikkia. Ihana päivä kerrassaan!
26.12 ei ole pyhäpäivä täällä. Lähdimme heti aamusta (tai aamupäivästä) Pariisiin Jennin ja äipän kanssa. Jäimme pois junasta Chatelet les hallesilla ja sukelsimme suoraan ostosparatiisiin.
Ostin takin, kaksi paitaa ja housut ja mamma osti minulle ihanat kengät.
Jenni ja äitikin shoppailivat urakalla ja mukaan tarttui kaikkea ihanaa.
Kävimme lounaalla ja lähdimme takaisin kotiinpäin. Pysähdyimme vielä La defensessä, kävimme kiertelemässä ja Jenni osti vielä joitain tuliaisia. Kävimme myös viinilasillisella yhdessä italialaisessa kahvilassa. Jalkoihin ei sattunut juuri ollenkaan, kun pääsimme kotiin asti, mutta meitä kaikkia kyllä väsytti.
Ilta meni mukavasti leffaillen ja suklaata syöden.
27.12 kävimme aamusella vielä kiertelemässä naisieni kanssa tässä meidän kaupungissa. Kävimme katsomassa vähän kenkiä ja meikkejä, joita äitini ei voinut vastustaa.
Menimme sitten taas juomaan viinilasilliset Cafe Julesiin ja sieltä menimme Monoprix’hin ruoka-ja tuliaisostoksille. Päivä meni todella vauhdikkaasti niinkuin kaikki muutkin päivät, kotosalla häsläsimme keittiössä ja leffailimme illalla. Viimeinen kokonainen päivä, nyt jo vähän ahdisti…
28.12 viimeinen päivä ihanien naisteni kanssa. Aamulla menimme kiertelemään markkinoille. Ostin itselleni kukkia olohuoneen pöydälle laitettavaksi ja toki kävimme myös leipää ostamassa. Rundimme kaupungilla oli todella pikainen, koska ruoanlaitto kutsui jälleen kerran.
Tein lounaaksi intialaista ja se onnistui oikein hyvin. Tuukka ja Taika olivat taas kerran innoissaan ja Tuukka ei olisi millään malttanut nukkua päikkäreitään. Villejä leikkejä ja riemua, Tuukka tiesi lähtevänsä Suomeen samana iltana ja pikkuherra oli todella innoissaan. Taika oli vähän levottomalla tuulella (kuten äitinsä)… Päivä meni taas kerran liian nopeaan ja tunnit kuluivat silmänräpäyksessä. Jäähyväiset olivat taas niin raskaat, kauhea ikävä jo nyt. Tuukka halasi tiukasti ja sanoi, että rakastaa meitä kaikkia. Ihana, suloinen, rakas, reipas poikamme. No, viikko kuluu nopeasti ja sitten menenkin hakemaan Tuukan takaisin luoksemme.
Kiitos Jenni ja äiti ihanasta joulusta ja ihanasta vierailusta, olen nauttinut joka ainoasta hetkestä teidän kanssanne ja meillä kaikilla oli aivan uskomattoman mukavaa! Olette niin rakkaita meille kaikille ja tulee meille kaikille hirmuinen ikävä teitä. Onneksi seuraava iloinen jälleennäkeminen on jo helmikuussa, joten siihen ei ole enää kuin kaksi kuukautta. Siihen asti, muistan tätä ihanaa joulua ja joulunaikaa lämmöllä. Kiitos vielä kerran!!
Thank you my love for very warm and nice christmas, it was wonderful. I really enjoyed every moment of it. Thank you for taking so good care of me, our kids and my ladies!
I love you with all of my heart, you’re my everything my only one.
Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille rakkaille Suomeen, täällä ikävöidään ja odotetaan innolla helmikuuta!! Olette ajatuksissamme!! Paljon halauksia ja suukkosia kaikille.
Commentaires – Kommentit