Jan 08

Loma on hurahtanut vauhdilla ohitse… Olen viihtynyt kaikkialla muualla kuin koneen ääressä, en ole vain jaksanut kirjoittaa. Tälläkin kerralla lähteminen täältä on aivan tuskaisen vaikeaa. Tämä menee kerta kerralta vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Tämä kaupunki ja tämä maa on niin iso osa minua. Täällä voin hengittää, eikä elämä tunnu vain suoriutumiselta päivästä toiseen. Olisi niin helppoa olla onnellinen Ranskassa… Mutta ei. Tänne se mieli haluaa aina vain. Jouduin jo tänään hyvästelemään ihanan pikkusiskoni, joka joutui sairaalaan vaikeiden hengitysvaikeuksien takia. Voi, kuinka vaikeaa olikaan sanoa taas heiheit maailman parhaalle ystävälle ja pikkusiskolle! Jenni, olet oikeasti niin ihana ihminen, siun sydän on puhdasta kultaa. Olet uskomaton sisko ja uskomaton täti. Ei voi kuin kiittää Luojaa siusta, ilman sinua olisin ollut jo monta kertaa täysin hukassa. Kiitos ainaisesta kannustamisesta ja kuuntelemisesta, kiitos ihanista hetkistä yhdessä. Kiitos myös ihanalle Samulle! Ja Paavolle myös! Ihanaa koiruliakin tulee ikävä…

Elinalle paljon jaksamisia! Odotuksen viimeisiä päiviä viedään! En malta odottaa, että saan tavata kummityttäreni. Oikein hyvää loppuodotusta ja tsemppiä suureen koitokseen! Janille ja Kassulle myös halaukset ja terveiset.

Äidille myös terveiset Helsinkiin. Emme ehtineet tällä reissulla erinäisistä syistä johtuen kunnolla tapaamaan… Ensi kerralla sitten. Kaikkea hyvää ja pikaista paranemista siullekin!

Marru ja Marika, teitä olisi ollut niin ihanaa nähdä pidemmänkin aikaa. Joulun pyhät ovat mylläkkää itse kullekin… On kova ikävä teitä molempia. Mukavaa talven jatkoa ja ensi kerralla…

Mummille kiitos ihanasta päivällisestä ja mukavasta seurasta! Kuten myös kiitokset Tytti-mummille Muonioon vieraanvaraisuudesta ja kaikesta muusta! Oli mukavaa päästä tutustumaan pohjoiseen Lappiin.

Isi ja Sirkka, kiitos ihan äärimmäisen paljon kaikesta. Hyvistä ruoista, ja sitäkin paremmasta seurasta! Kiitos ainaisesta kuskaamisesta ympäri kyliä. :) Kiitos ihanasta tunnelmallisesta Joulusta ja lahjoista ja Uudesta Vuodesta. Olette uskomattomia ihmisiä molemmat, lämminsydämisiä ja otatte meidät aina avosylin vastaan. Teidän kotinne on edelleen rauhan satama, täällä on niin hyvä olla. Kiitos myös lasten puolesta Pappalle ja Sirkka-mummille kaikesta leikittämisestä ja touhuamisesta. Tulen muistelemaan tätä reissua suurella lämmöllä, te teitte siitä täydellisen. En voi sanoin kuvailla kuinka suuri ikävä miulle tulee… Kiitos.

Ei voi kuin pyyhkiä kyyneliä, taas kerran, ja toivoa, että me voisimme joskus olla täällä elämässä arkea kaiken rakkaan ja tutun keskellä.

Thank you honey for understanding… I love you, more than anything.

Kiitos.

Dec 24

Oikein lämmintä ja ihanaa Joulua kaikille rakkaille! :) Joyeux Noël à vous tous!

Söimme juuri äskettäin joulupuuron ja hedelmäkiisseliä ja lähdemme vähän ajan päästä käymään hautuumaalla. Illalla tiedossa herkullinen jouluillallinen ja tietysti lahjojen jako. ;) Meitä kerääntyy tänne Kankaalle illaksi mie, Stéphane, Taïka, Jenni, Samu, Isi, Sirkka, Sampo ja Elina ja Jani tulevat myös käymään täällä. Ilonamme on myös ihana Paavo-koira. :)

Joulupukki lähti eilen matkaan, Taïka ihmetteli suureen ääneen punanuttuista partatyyppiä ja lauloi omin sanoituksin joululauluja. Viime yönä tein perunalaatikon valmiiksi ja nyt vähän väsy painaa simmuja. Ennen päiväkahveja taidan pötköttää hetkisen ja nauttia ihanasta joulufiiliksestä!

Joulurauhan julistuksesta kaikki lähtee, nyt on aika rauhoittua ja alkaa viettämään tätä juhlaa perheen parissa.

Oikein lämmintä Joulua vielä kerran kaikille!

Dec 23

Täällä on ihan täysi Joulufiilis valloillaan! Kynttilöitä poltetaan aamusta iltaan ja täällä hämärässä on ihanan tunnelmallista. Lumi valaisee maisemaa ja kirpeä pakkanen kipristelee varpaissa ja kasvoilla. Ihanaa ihanaa! :)

Eilen kävimme tekemässä jouluostoksia erittäin ruuhkaisessa Prismassa. Koko päivä meni muutenkin häslätessä ja tämä mamma ei paljoa keittiöstä liikahtanut kauppareissun jälkeen. Nyt ovat tortut, piparit ja minttusuklaakeksit valmiina huomista varten. Kävimme myös illalla kävelyllä siipan kanssa, joka muuten heti taidokkaat lipat jäisellä tiellä. :D Lahjat ovat pakattu ja huomista odotellaan enemmän kuin innolla! :) Toissapäivänä kävimme myös kirkossa siipan, Sirkka-äipän, Elinan ja Jennin kanssa. Lauloimme kauneimpia joululauluja, ja silmät kostuivat jälleen kerran, kun lauloimme Varpunen Jouluaamuna. Niin kaunis kappale! En ollutkaan käynyt kotikirkossani pitkään aikaan, käyn siellä vielä täällä ollessani ehtoollisella jossain vaiheessa. Olen myös nauttinut kuntokeskus Kunnon Paikan tarjonnasta. Olen kokeillut jo core-tuntia ja pacea, tänään vuorossa on body pump. :)

Tein juuri porkkana-ja lanttulaatikot valmiiksi huomista varten ja täällä tuoksuu ihanasti jouluruoka! :) Tänään illalla on vielä tiedossa imelletyn perunalaatikon tekeminen ja Jenni tulee auttamaan minua suussa sulavan suklaakakun teossa (kavereiden kesken SSS). Menemme illalla sanomaan myös heipat Joulupukille, joka aloittaa pitkän taipaleensa Napapiiriltä. :)

On niin ihanaa olla täällä viettämässä Joulun aikaa. :)

Ja ai niin, mie sain koristella kuusenkin! :D

Kaikista ihanimman joululahjan sain jo. :) Rakas ihana isosiskoni Elina pyysi minua vauvansa kummiksi. Otin tehtävän riemulla ja ilolla vastaan! Tämä on minulle suuri kunnia. :) Olenkin ollut kokoajan Elinan massua käpälöimässä… :D Pitäähän sitä vauvalle kertoa, että kummitäti täällä jo kaipailisi hellittävää. :D Kiitos Elinalle ja Janille tästä luottamuksen osoituksesta, lupaan hoitaa kummin tehtäväni hyvin! En malta odottaa, että saan tavata ihanan pikkuisenne! :)

Alamme kohta syömään, maha kurnii jo kaikesta kokkailusta… ;) Jännittävää aatonaattoa kaikille ja huomista odotellessa nauttikaa lasillinen kuumaa glögiä ja mausteisia piparkakkuja!

Dec 20

Täällä ollaan, pimeässä Lapissa! :) Luntakin on mukavasti ja Joulumieli on valloillaan. :) Ihanaa olla vihdoin ja viimein täällä ihanan pesueen keskellä.

Lähdimme siis eilen aamulla viiden jälkeen matkaamaan kohti Suomea. Didier vei meidät lentokentälle. Olimme koko poppoo vähän väsyneitä, unet jäi ainakin äidillä aika vähäisiksi. Taika nukahti jo autossa ja Tuukka ihaili ikkunasta maisemia. Check-in ja turvatarkastus sujuivat mutkitta ja pääsimme ennätysvauhtia portille. Ei tarvinnut kauaa odotella koneeseen pääsyä ja matka alkoi. Lento meni oikein hyvin! Istuin Tuukan vieressä ja siippa istui Taikan vieressä. Tuukka ei malttanut nukkua ollenkaan, vaan piirteli, kuunteli musiikkia ja leikki leluillansa. Taika nukahti syömisen jälkeen ja nukkua posotti melkein koko matkan. Itsekin sain hiukan torkuttua, väsy oli melkoinen. Helsingissä menimme suoraan portille, josta jatkoimme matkaa kohti Rovaniemeä. Lento meni jälleen kerran oikein mukavasti. :) Tuukka ei malttanut vieläkään nukkua, innostus oli melkoinen Rovaniemeä lähestyttäessä. Kentällä meitä oli vastassa ihana sikkoseni Jenni, voi sitä riemun määrää! :) Otimme laukut mukaamme ja lähdimme Kankaalle. Ihana ihana Rovaniemi, ihana ihana Lappi!

Purin tavaroita ja lapset odottelivat innoissaan pappaa parturista. Taas jälleennäkemisen riemua, kun ihana isukki ja Sirkka-äippä tulivat kotiin! :) Lapset olivat enemmän kuin innoissan (kuten myös äiti…). :) Vaihdoimme kuulumisia ja juttua riitti. :) Menimme Jennin kanssa käymään Core-tunnilla ja olipas vallan mahtavaa! Nyt lihaksiin sattuu enemmän kuin paljon, mutta oli se sen arvoista. Oli oikein mukava urheiluhetki siskon kanssa ja oli kyllä todella tehokasta. Haimme Samun ja ihanan Paavo-koiran kyytiin ja menimme Kankaalle syömään. Siellä odotteli myös Elina-siskoseni, jonka vatsa on jo aika valtaisa! :) Siellä potkiskelee ihana pikkuinen, jota tämä täti haluaa lelliä ja helliä kunhan sen aika tulee. ;) Ihana jälleennäkeminen, taas kerran. Tuukka pääsi pappan mukana koulun joulujuhlaan, jossa ihmeteltiin tonttuja ja hienoja lauluesityksiä. Tästä riittääkin puhuttavaa pitkäksi aikaa! :D

Illalla saunoimme ja nautimme rauhallisesta illasta. Lapset simahtivat sänkyihinsä yhdeksän aikaan ja itse jaksoin kitkutella yhteentoista asti. Kyllä oli väsynyt olo reissaamisen ja urheilun jäljiltä!

Tänään Tuukka lähtee puolenpäivän jälkeen kohti Oulua ja tulee takaisin sitten 30.12. Saamme viettää Uutta Vuotta pojan kanssa. :) Tänään me menemme tekemään viimeisiä jouluostoksia ja illalla menen viettämään iltaa ihanien ystävieni Marrun ja Marikan kanssa. :) Onkin ollut kauhea ikävä!!

Kertakaikkisen mahtava fiilis, kun ollaan nyt täällä kotikonnuilla! :) Ihanaa ihanaa!!!!!

Mukavaa viikonloppua kaikille, kohtahan onkin jo Joulu… :)

Dec 14

Eilen vietimme todella ihanat pikkujoulut meidän naapureiden kanssa. :) Tein perjantaina yöllä imelletyn perunalaatikon valmiiksi ja eilen tein porkkanalaatikon, rosollin ja lohileipäsiä. Katja ja Olivier olivat vastuussa lihapuolesta ja jälkkäristä. Ilta oli oikein onnistunut ja meillä oli todella kivaa! :) Sain puhaltaa jälkkärikakusta kynttilöitä, samalla juhlittiin myös synttäripäivääni. Lapset leikkivät keskenään ja ruoka oli oikein hyvää. :) Nyt olen kunnolla valmis aaton kokkailusessioihin! :D

Perjantaina ihana ystäväni Alyssa yllätti miut. Koulun jälkeen menimme Alyssan ja Thomas’n luokse (kuten joka perjantai) leikkimään ja Alyssa oli pistänyt ilmapalloja joka paikkaan ja kirjoittanut ison kyltin seinälle, jossa luki Happy Birthday Hanna. :) Liikutuin melkein kyyneliin asti, se oli niin suloista. :) Alyssa oli myös tehnyt iiiiihanan suklaakakun, jota me kaikki maistelimme hyvällä halulla. Njams, oli oikein hyvää. Kiitos Alyssalle ihanasta yllätyksestä! :) Siippa myös lahjoi väsynyttä äiti-parkaa, ja oli ostanut upean setin kauniita alusvaatteita. ;) Merci mon amour, the present was (and is) amazing. Tänään menemme vielä anoppilaan juhlimaan synttäreitäni, enpä edes muista milloin olisin juhlinut vanhenemistani kolme päivää putkeen. :D

Enää viisi yötä ja Suomi kutsuu! Alan olla aika täpinöissään tulevasta reissusta. Ihanaa päästä oman pesueen keskelle, nauttimaan kaamoksesta ja lumesta. Outoa ajatella, että jo viiden yön päästä olemme Suomessa! Vastahan siihen oli kuukausi aikaa! Nämä viikot ovat menneet ihan hujauksessa, tekemistä on ollut niin paljon ja ensi viikollekin on oikein tarkka minuuttiohjelma.

On vieläkin vähän töttöröö-olo, juuri heräsin ja sain kiskastua aamun ensimmäisen kahvikupposen huiviin. Kohta lähden lenkille metsään ja sitten pitääkin alkaa valmistautumaan anoppilaan lähtöön. Illalla miun aerobicissa on “cours de Noël”, kaksituntinen jumppapläjäys ilmeisesti joulumusiikin tahtiin. :D Odotan tuota hikoilusessiota innolla. :D

Vaan nyt pitää alkaa valmistautumaan lenkille lähtöön. Mukavaa sunnuntaita kaikille ja ihan kohta nähdään!!! IHANAA!!!! :)

Dec 09

Jeejeejee, 10 yötä ja me ollaan Suomessa!! :D En malta odottaa! :D Olo on ihan niinkuin pikkulapsella, joka odottaa Joulua, tosin mie odotan enemmän sitä Suomeen tuloa, Joulu on vain mukava bonus. ;)

Meillä on ihan mukavasti ohjelmaa ennen reissua, joten ei ainakaan aika tule pitkäksi. Tänään käyn markkinoilla ostamassa vihanneksia ja sitten tiedossa tiistaisiivous. Alyssa-ystäväiseni tulee tänne meille kahvittelemaan lounaan jälkeen ja sitten käymme varmaan vähän kävelemässä kaupungilla ja katselemassa jouluisia ikkunoita. Koulun jälkeen menemme leikkimään Alyssan ja Thomas’n luokse, siitä tykkäävät sekä lapset että äiti!

Alyssa tosiaan lähtee takaisin Yhdysvaltoihin päivää meidän lähdön jälkeen… :( Hän ei siis enää ole täällä kun me palaamme lomaltamme. Olo on aika haikea, sillä tuo ihana tyttö on ollut sellainen päivänsäde miulle! Tulee aivan hirmuinen ikävä Alyssaa. Olen toki onnellinen, että hän pääsee takaisin perheensä ja ystäviensä luokse. Silti, tuntuu orvolle ja yksinäiselle kun hän lähtee. :(

Lauantaina Alyssa oli täällä meillä illallisella. Meillä oli oikein mukavaa, joimme viiniä ja nautimme hyvästä ruoasta (vähän itsekehua, mutta Alyssakin sanoi ruoan olevan todella hyvää!) ja hyvästä seurasta. :) Kävimme vielä baarissa yhdellä drinksulla ja hiippailin kotiin yhden maissa. Mukava ilta, kertakaikkiaan! :) Kävin myös lauantaina aamupäivällä La defensen ostoshelvetissä jouluostoksilla. Olin Gillianen kanssa ja meillä molemmilla meinasi hermot mennä! Huhhuh, sitä ihmispaljoutta! Tuli kyllä Rovaniemen “ruuhkia” ikävä… ;)

Ensi lauantaina meillä on pikkujoulut meidän naapureiden kanssa. :) Minä ja Katja molemmat olemme aivan täpinöissään yhteisestä illanvietosta. ;) Lauantaina aamupäivällä käyn Pariisissa Suomi-instituutissa joulumarkkinoilla. Jospa sieltä löytyisi ruisleipää… Njams njams. Teen jouluruokia koekierroksen ennen varsinaista koitosta, minun vastuullani ovat laatikot, rosolli ja jotain kalajuttua pitäisi vielä tehdä. Vielä on vähän menu auki, mutta eiköhän se tästä selkene vielä.

Minulla EI ole synttäreitä tällä viikolla. Olen päättänyt, etten halua vanheta. Jään siis tähän 24:n ikävuoteen, ja tästä siis en enää vanhene. Voitte siis kaikki pyyhkiä syntymäpäiväni pois kalentereistanne. ;)

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!

Dec 06

Tänään Suomessa juhlitaan. Kynttilöitä poltetaan ikkunoilla, ja Linnan Juhlia seurataan telkkarista. Kauneimmat puvut, komeat kadetit tanssittamassa naisvieraita… Olen jo monet vuodet missannut tämän huvin. Aiemmin en edes suuremmin juhlinut koko Itsenäisyyspäivää (enkä sitä pahemmin noteerannut muutenkaan, hävettää myöntää), mutta nyt kun olen ulkosuomalainen, niin siitä on tullut miulle tärkeämpi. Juhlin vain hiljaa mielessäni, koska täällä tätä miun Suomi-fanitusta ei oikein ymmärretä. Mikä siellä Suomessa niin vetää, kylmää ja pimeää, ihmiset ovat yrmeitä ja juovat alkoholia. Voi, kunpa vain ihmiset täällä ymmärtäisivät, että Suomeen ja suomalaisuuteen mahtuu niin paljon muutakin! Ne muut jutut sinne minua vetää.


Minä nautin kylmyydestä ja talven pimeästä kaamosajasta. Johtunee osaksi siitä, että olen syntynyt juuri Joulun alla, olen talven lapsi. Talvi on miun vuodenaikani, pistelevä kylmyys poskilla ja varpaissa on miulle jopa nautittava tunne. Luminen maisema on niin kaunis, sitä ei voita mikään. Täällä ihmiset toitottavat miulle, että täällä Ranskassa on sentään valoa päivisin, eikö Suomessa masennu pimeinä hetkinä. Totuus on, että täällä valo on harmaata, erittäin ankean harmaata, ja Joulun sää on yleensä sateinen, harmaa ja tympeä. Suomessa lumi tuo valoa, tunnelma on kaunis kynttilöiden valossa. Olen turhaan yrittänyt täälläsaada Joulumieltä aikaiseksi, ei tunnu yhtään siltä, että Joulu on parin viikon päästä. Onneksi pääsemme Suomeen Jouluksi! Sitä odotan, enemmän kuin mitään muuta!

Vaikka ihmiset täällä sanoisivat mitä tahansa rakkaasta kotimaastani, olen silti ylpeä suomalaisuudestani. Minä olen mitä olen. Aikaisemmin halusin ranskalaistua ja kuulua tähän joukkoon, mutta en enää. Olen tajunnut, että en ikinä tule olemaan niinkuin muut täällä, ja tällä tarkoitan siis ranskalaisia. Kyllä mie tykkään punaviinistä ja juustoista, kahvilakulttuurista ja croissanteista, mutta ei se miusta ranskalaista tee. Tulen aina poikkeamaan joukosta, jo kummallinen aksenttini paljastaa miut. Väliäkö sillä! :)

Poltan tänään illalla kynttilöitä Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi, samalla kunnioitan myös pappaani ja hänen muistoaan. Kyllä tämä kotimaan kaipuu on välillä vaikea kestää, mutta koetan räpistellä näiden tilanteiden yli muistelemalla kaikkia rakkaita siellä kaukana ja ajattelemalla tulevaa. Tiedän, että tulee aika, jolloin me tulemme Suomeen, pysyvästi. Milloin, kuka tietää.

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

Nov 26

Tänään on pienen tyttömme toiset syntymäpäivät. :) Aika menee niin nopeasti!! Siitä on jo kaksi vuotta, kun aamulla varhain kömmin appiukon autoon niin kivuissani, että meinasi taju lähteä. ;) Kaksi vuotta sitten meitä siunattiin tuolla ihanalla pienellä ihmeellä, kauniilla pikku-prinsessalla. Vauvasta on kasvanut ihana taapero, joka paikkaan ehtivä energiapakkaus, joka sulostuttaa elämiemme jokaisia hetkiä. Minun vauva… Ja nyt jo kaksivuotias!

Tein eilen mokkakreemileivoksia täksi päiväksi ja varsinaisen synttärikakun räätälöin sunnuntaiksi. Menemme silloin mamilaan juhlimaan tytön synttäreitä. :) Tänään menemme leikkimään Alyssan ja Thomas’n kanssa, ja siellä sitten herkuttelemme kakulla ja Taika saa puhaltaa kynttilänsä oman leivoksensa päältä. Iltapäivällä siipan kotiutuessa aukaisemme lahjat, joita on aikamoinen pino tuolla kaapin päällä. En malta odottaa, että Taika saa repiä pakettinsa auki! Kiitos kaikille lahjoista!! :)

Suomen reissun aikataulut ovat selkiytyneet hieman. Jouduimme muuttamaan aikatauluamme lippuongelmien takia (pitkä juttu, en jaksa selittää), mutta tulossa ollaan, tarkalleen ottaen 23:n yön päästä. :) En malta odottaa! Olemme siis tulossa Suomeen 19.12 ja lennämme Pariisista Helsingin kautta Rovaniemelle. 20.12 Tuukka menee Ouluun ja me jäämme Rovaniemelle. Tuukka tulee sitten takaisin Rovaniemelle 30.12, ja saatamme käydä hakemassa pojan Oulusta, riippuen Jenni-siskon töistä. Lähdemme takaisin kohti Pariisia 9.1.2009, joten Uuden Vuoden saamme viettää myös lumisessa Lapissa! :) Joulua odotellessa…

Alan valmistautumaan uuteen päivään. Lapset nukkuvat vielä, joten äidillä on aikaa surffailla netissä pieni hetki. :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!!

Ja vielä kerran, Paljon Onnea, Joyeux Anniversaire, pieni ihana tyttösemme!